Graduilta meneillään ja ajatukset harhailee auttamattomasti muualla. Koko iltapäivän töissä mietin miten tänään pitää sitten gradun taas edistyä kun on aikatauluun merkattu gradu-keskiviikko. Ongelmana on se, että edessä on enää oikeastaan analyysiosa, jota olen hiukan alotellu jo. Loppuun tarvitaanki sitten korpus, joka mulla koostuu ryhmästä nettisivuja. There in lies the problem: kyseessä on talviaiheiset sivut, joista netissä on vielä loppuneen kesän versiot. Sivuilla lupaillaan talviversiota tulevaksi marraskuussa. Parasta on alkaa tulemaan sinne jo lokakuun lopussa, prkl, ku jonkun pitää saada niistä screenshotit ja päästä analysoimaan ja kirjottaan!
Vähän niin jumissa ollaan, ja sivumäärän pitäs kuitenki kasvaa jottei sitten vikojen viikkojen aikana tartte yhtäkkiä pukata 20 sivua. Mutta uskon kyllä edelleen siihen, että kunhan analyysia alkaa tekemään niin tekstiä tulee helpommin ku teoriaosaan. Tänään oon laitellu tiivistelmille omat paikkansa ja esivalmistellu pakollista tiivistelmäsivua gradun alkuun. Vaikkei niihin sisältöä vielä voikaan tehdä, niin onpahan ainaki valmiit pohjat mihin kirjotella kun aika koittaa.

Note to self: nyt ku on pitkä tukka, niitä latvoja ois hyvä leikkauttaa vähän useemmin ku kerran puolessa vuodessa. Löysin tuossa eilen kuontalostani ekat kakshaaraset! En muista ikinä omanneeni sellasia ennen - johtuneeko siitä että tukka alkaa olla pisimmillään mitä se on ollu sen jälkeen ku olin 7 v. Tajuan että pitää mennä kampaajalle, tajusin sen tarpeen jo kuukausi sitten. Mutta ku en tiiä mitä haluan kampaajalta. Siis muutaki ku pelkän tasotuksen. Mä oon sen koulukunnan ihmisiä, että jos kampaajalle menee ja maksaa siitä ittensä kipiäksi niin lopputuloksen tulee jotenki poiketa lähtötilanteesta. Muuten on menny rahat ihan hukkaan.
Joten nyt oon koittanu miettiä, että minkälaisen tukan haluan. Siis mahdollisuuksien rajoissa; mun suomalaisesta ohuesta tukasta ei mitään beyoncékiharoita loihdita. Luulen, että haluan pitää yleisilmeen pitkänä, mutta kuitenkin niin että tukkaa vois aukikin pitää ilman että se vaan roikkuu. Ja vähän syksysempää sävyä toivon kanssa; en vaan tiedä tarkottaako se punertavaa vai ruskehtavaa. Lähtötilanne on kesän jäliltä aikas vaalea nääs. Voi mikä dilemma! Kaippa sitä vois huomenna soittaa ja koittaa varata ajan, sitä kun ei kuitenkaan heti ens viikolle saa, jää siihen sitten aikaa miettiä ja löytää inspiraatiota.

Niin, tosiaan ajatukset on harhaillu vähän tänään. Päälimmäisenä tuo tukkaongelma ja heti kakkosena cookies. Pitäs leipasta satsi mun suosikkeja: perinteiset chocolate chip cookies. Pantryssä on vielä roppakaupalla chipsejä ja muutki aineet löytyy, pitäs vaan pistää tuulemaan! Vois ottaa vaikka viikonlopun tavotteeksi (siis gradun edistämisen lisäksi). Lisäksi oon taas miettiny paljon joulureissua, mutta heti kun sitä aattelee niin rupee aatteleen gradua, senhän pitää olla valmis ennen ku reissuun pääsee:(

                                                    953823.jpg
(En ole missään nimessä yhtä epätoivoinen kuin tuo cookie joka meinaa uskaltautua hyppäämään tuonne suureen tuntemattomaan...)