Viikonloppu on taas melkein ohi, tai siltä ainakin tuntuu vaikka tunteja on vielä jokunen jälellä. Olen taas joutunut pohtimaan ihmisen aikaansaamattomuutta, tai siis lähinnä omaani.

  • En sitten saanut mentyä tänään jumppaan, uusi kuukausikortti siis antaa vielä odottaa.
  • En ole kolmeen ja puoleen vuoteen saanut palautettua minulle kaikessa ystävällisyydessä lainattua Pariisin-opasta. Vaikka omistajan postiosoite on ollut tiedossa jo varmaan kaksi vuotta.
  • Ei menty viikonloppuleffaan vaikka sitä suunniteltiin. D ei kyllä edes olisi kipujen puolesta edes ollut kamalan innoissaan lähdössä mihinkään mihin pitäisi kävellä.

Mutta toisaalta, ei me ihan koko viikonloppua nukuttukaan:
  • Käytin tunnin pari siivouskomeron järjestämiseen eilen. Järjesteltiin sitten vielä vähän kirjahyllyäkin.
  • Olen laittanut kotona ruokaa eilen ja tänään.
  • Pestiin ja vaihdettiin lakanat, ja muistin pestä myös yhden koneellisen vaatteita.
  • Katottiin sitten KAKSI leffaa lauantai-iltana mukavasti kotisohvalla völläten.
  • Palautin tänään ihan henk. koht. tuon yllämainitun oppaan sen oikealle omistajalle, joka sattui olemaan Tapiolassa käymässä, kiitos Facebook ja sen näppäryys!
Ja ensi torstaille on jo varattu pumppitunti, joten sillon alkaa taas urheilu. D menee poistattamaan taas niittejä toissaviikkoisen leikkauksen jäliltä huomenna, samalla saa taas jutella lääkärin kanssa jalasta. Ensi sunnuntaille on jo suunniteltu pienehkö ekskursio Lahteen, mutta siitä enemmän sitten kun siellä on käyty, josko jotain kerrottavaa on ;) Ja lauantaina ehkä Ikeaan, jos hermot kestää!
Joten ensi viikko on taas uusi viikko, ehtiihän sitä sillonkin :).