Kesälomalta on selvitty takaisin syksyiseen Helsinkiin. Reissu meni hienosti, lukuun ottamatta muutamaa kommellusta ja läheltä piti -tilannetta, jotka on kuitenkin laskettavissa yhden käden sormilla. Loma tuntui tarpeeksi pitkältä, osin jopa pitemmältä kuin 3 viikkoa mikä varmaan johtuu vierailtujen paikkojen määrästä. Aurinkoakin riitti aina Pariisiin saakka, missä sitten saatiinkin ekat sadepisarat ja viileät syksyntuntoiset tuulet. Ja vaikka aurinkoa oli, niin eipä sitä monsteri kovin ruskettuneena lomalta palannu; ei sitä paahteessa kestäny varta vasten oleskella kun asteita oli varjossakin 30 ja risat!
Yritän laittaa vähän kuvia tänne pikkuhiljaa, kaupunki kerrallaan. Kivahan se ois saada lomatunnelmat kirjattua, kun vähän jo kutkuttelis kirjotella syystunnelmiakin :).

Barcelonasta siis lähdettiin liikkeelle, ja ihana kaupunkihan se olikin. Matkan suosikkikaupungeiksi nousivatkin lopulta Barcelona ja Amsterdam (don't get me wrong, Pariisi on edelleen ihana mutta ilmat eivät tällä kertaa siellä suosineet :( ).

1910197.jpg

La Sagrada Familia piti tietysti käydä katsastamassa; aika mahtava kirkko vaikka onkin vielä kaukana valmiista. Aika vaikea kuvitella minkälaisia tunteita se herättäisi jos se olisi jo valmis.

1910200.jpg

Asuimme koko porukka kaksiossa Barrí Góticin alueella mistä oli mukavan lyhyt matka Placa de Catalunyalle ja La Ramblalle. Kävelyetäisyydellä oli paljon nähtävää, mutta D:n vanhempia säästääksemme me kuljettiin paljon julkisilla. Suurimman vaikutuksen muhun teki Barcelonan puistot; etupäässä Parc Güell ja Montjuïc. Molemmista aukeni hienot näkymät kaupungin yli merenrantaan.

1910209.jpg

1912165.jpg
Kuvassa keskellä näkyy hämärästi La Sagrada Familia.

Funiculaire tarvittiin Montjuïcin huipun tavoittamiseksi. Itseasiassa kaksi, kun me lähdettiin Barcelonan rannalta asti eikä menty bussilla kiekuraisia teitä kukkulalle mikä olisi ollut toinen vaihtoehto.

1912163.jpg

D tykästyi kovasti, niinkuin minäkin, Gaudin suunnittelemiin rakennuksiin, joista me vierailtiin vaan Casa Battlóssa mutta se oli kyllä joka euron arvoinen. Alla kuva katon savupiipuista.

1910204.jpg

Happy Pills on hienosti nimetty karkkikauppa :) Ei ostettu mittään, mutta pitihän siitä kuva ottaa. Ja kuvan vinksahtamisestahan jo näkee kuka kuvan otti...

1910212.jpg

Shoppailua ei tullu lomalla harrastettua samassa määrin kuin yleensä ulkomailla; matkalaukun koko oli yksi suuri hidaste. Mutta Löysin Barcelonasta sentään kaks Zaran neuletakkia ja uuden, ihanan erilaisen syys-talvitakin. Loppulomalla ei sitte mahtunukaan laukkuun enää mitään sukkahousuja suurempaa shoppailtavaa ;)

1912329.jpg
Kuva Desigual
Barcelonassa vietettyjen neljän päivän jälkeen kiiruhdettiin aamulla juna-asemalle ennen kahdeksaa, vain tajutaksemme että oltiin väärällä asemalla! Miksi kaupungeissa pitää olla useampi asema?! Eikun taksilla nopeesti matkaan, junan lähtöön aikaa 25 min. Onneksi taksit posottaa Barcelonassa suorilla yheksääkymppiä, niin ehittiin sitten kuin ihmeen kaupalla meidän junaan; määränpäänä Montpellier yhden junanvaihdon jälkeen. Siinäpä meidän kommellus nro 1.

Jatkuu Provencesta.