Fiilikset ei ole nyt aivan parhaat mahdolliset, mutta ainakin huomattavasti paremmat kuin 10 tänä aamuna...
Olin juuri töissä valmistautunut alottamaan 'oikeat' hommat nettihesarin ja muun pakollisen aamunettilueskelun jälkeen kun kännykkä rupes soimaan Gavin DeGraw'ta (D:n soittoääni). Vastasin ilosesti kuten aina, mutta D ei kuulostanut yhtä iloselta. Se sano kutakuinkin näin: 'Don't panic now honey, but I just got hit by a car.' Että mitä?! Luulin että nyt taas monsteria veätetään, mutta tuskasesta äänestä päättelin että on tosi kyseessä.
Meinasin purskahtaa itkuun sillä minuutilla, mutta shokki iski vasta kun sopersin pomolle että nyt täytyy mennä, poikakaveri jäi auton alle. Ei muuta kun bussipysäkille oottamaan (piruvie kun pitää olla Vantaalla asti töissä!), ja saavuin vihdoin sairaalaan tunti D:n puhelun jälkeen. En tietenkään päässyt D:tä kattomaan kun vasta reilu tunti myöhemmin, mikä oli omiaan lisäämään huolen määrää... Mutta vihdoin puolilta päivin minut käytiin odotustilasta hakemassa traumahuoneeseen missä mun mies makas tippa kädessä ja happimaski naamalla peittojen alla. Voi miten kamala nähä toinen sillä lailla ruhjottuna. Onneksi ulkoapäin ei mitenkään oikein huomaa miten monta luuta on rikki.
Saldo: reisiluu poikki, 4 kylkiluuta murtunu, toinen olkapää osittain sijoiltaan ja 2 selkänikamaa murtunu. Onni onnettomuudessa ettei mitään mitä ei voida korjata, 'vain' luuvahinkoja, ja pää säästyi vammoilta. Vaikka ei pyöräilykypärää ollut päässä.
Mutta tästä lähtien on kyllä, jos se on minusta yhtään kiinni!

Syynä sairaalareissuun olivat siis kaksi nuorta miestä jotka ajattelivat että ehdinpäs minä tuosta suojatien yli pickupillani ennen kuin tuo pyörä tuolta tulee kohdalle...eivät tainneet ehtiä vaan mäjäyttivät mun mieheen sitten kiihdyttäessään! Pitänee poliiseillekin soittaa ja tiedustella mikä tutkinnan tilanne on; onneksi joku oli nekin paikalle soittanu. Toivon vaan että todistajiakin on kuultu, eikä vain niitä nuoria tyyppejä jotka voi hyvinkin koittaa selitellä asiaa D:n syyksi. Who knows. Mutta onneksi Suomessa sentään ei uhrin tartte sairaalakuluista huolehtia.

Että näin meillä. Päivä meni sairaalassa odotellessa leikkausta, minkä piti olla kuuden aikaan, mutta kuulemma ei ollut vielä puoli ysiltäkään alkanut. Niin toivottiin ettei se jäis huomiselle. Mitä nopeammin ne fiksaa sen jalan, sitä nopeammin D pääsee kotiin tervehtymään:).
Huomenna toivottavasti saa uutisia heti aamulla, ja hyviä sellaisia, fingers crossed.