Mikä siinä on, että aina pitää olla odottamassa jotakin tai hoputtamassa jotakin tapahtuvaksi pian?

Tarkoitan siis että odottamassa jotain tulevaa. Just eilen tästä iänikuisesta aiheesta juteltiin työkaverin kanssa iltapäivän kaffepaussilla ja muistettiin kumpikin miten varsinkin kouluaikaan odotettiin aina malttamattomana seuraavaa lomaa. Syksyllä ootettiin joulua, joulun jälkeen taas pitkää kesälomaa. Ja ainahan ne sieltä lopulta tuli:)

Mutta nyt olen taas palannut pohtimaan tätä aihetta, lähinnä siltä kantilta, että aika sais kulua vähän hitaammin. Jo kaikki opiskeluvuodet vaan hujahti ohi (vaikkei aina ihan siltä tuntunutkaan!) ja nyt ollaan sitten työelämässä ja gradua vaille maisteri. Vaikka edelleen toivon, että olisin lomalla töiden sijaan, niin en suinkaan halua kiirehtiä tätä syksyä vain siksi että olisi jo joulu. En varsinkaan siksi, että ennen joulua myös gradun pitää olla suht valmis.

Pointtini tässä pitkässä sepustuksessa taitaa olla se, että olisi ihana pystyä elämään aina tässä päivässä, tai edes tässä viikossa eikä jossain tuolla tulevaisuudessa missä sitä ja sitä on taas tapahtuva. Olen mielestäni kuitenkin tullut tässä paremmaksi ja huomannut että asiaa auttaa jos on jotakin mukavaa häppeninkiä joka viikko. Sen ei tarvitse tosiaankaan olla rock-konsertti tai teatteriesitys tai edes leffassakäynti, vaan vaikka elokuvailta kotisohvalla kullan kainalossa, huisin kiva jumppatunti, uuden paidan tms. osto, ystävän kanssa kahvittelu jne. You get my point;)

Tällä viikolla tässä viikossa eläminen on ollut helppoa, ohjelmaa on ollut joka päivälle, vaikkakin noita gradupäiviä ei kyllä voi laskea mukavaksi ohjelmaksi! Vielä odotan kovasti:

• tätä iltaa kun pääsen juttelemaan pitkästä aikaa kamun kanssa kaikesta,
• huomista pumppituntia ja peli-iltaa, ja
• tietty sunnuntaiaamuna pitkään nukkumista:D

Oikein mukavaa viikon viimeistä arkipäivää kaikille, TGIF!