Nyt sitä ollaan sitten taas omalla toimistolla 5 kuukauden asiakkaan tiloissa luurailun jälkeen. Heti eilen alkoi jo ahistaa, kun täällä on nykyään tämmönen tosi avoin toimisto -malli käytössä. Siinä ei sitten yksityisyyttä paljon olekaan, mikä tietysti hankaloittaa/estää netissä käynnin työajalla. Tiettyhän sitä työhön liittyviä juttuja sieltä etsitään, mutta ei oikein viittis ees vilkasta mitään muita saitteja etteivät pomot täällä luule että minä sitä koko päivän teen. Kun kyllähän minä töitä teen, kun on mitä tehdä! Nyt on taas tämä päivä vähän tällasta odottelua, kun sopimuspapereita hoidetaan asiakkaan päässä kuntoon ja vasta sitten minä pääsen dokumenttien kimppuun. What is a girl supposed to do!? Ja kun ilmapiirikään ei täällä yhtä iloinen ja riehakas ole kuin toisessa konttorissa, valitettavasti. Vaikka on meilläkin mukavia ihmisiä töissä, työrauhaa vaan kunnioitetaan jotenki aika ankarasti;). Marraskuun alusta kuiteski takasin asiakkaan tiloihin:D.

Aamu alkoi asiakaspalaverilla, kun nirson puoleinen asiakasfirma halusi nähdä mun naaman ennen kuin suostuvat alottamaan projektin. Taisivat olla ihan ok tyytyväisiä, kun mahdollisesti jo ylihuomenna meen sinne takaisin perehtymään yhtiön tapoihin ja organisaatioon sekä edessä olevaan kirjotushommaan:) Jännitti vaan taas niin pirusti, eikä sitä yhtään helpottanu se, että olin aulassa vasta 9.01 kun tapaaminen oli sovittu 9.00! Onneksi ei ollut asiakaskontakti siellä oottamassa, vaan herra itse pahoitteli myöhästymistään saapuessaan 9.03. Phew, huojennus oli suuri sen kamalan stressaavan taksimatkan jälkeen kun kökötettiin Kehä1:sen aamuruuhkassa! Voi onneksi meillä ei ole autoa, mun hermot ei kyllä kestäis näitä etelän ruuhkia...

Ootteko muuten huomannu miten ukkoskuurojen ja muitten kovien sateitten jälkeen pyörätiet ja muut on täynnään matoja? Niitä olen nyt kahtena peräkkäisenä aamuna väistelly kävellessäni bussipysäkiltä toimistolle, ja saa tosissaan keskittyä ettei liiskaa yhtäkään! Niitä on palijon ja ne on kamalan isoja, en kyllä halua sitä lits-ääntä kuulla kun sellasen päälle astuu.

Oon pienestä asti ihmetelly, että miten ne madot kykenee punkemaan pinnalle jostain asvaltin uumenista, saatikka tunkemaan itsensä takasin sinne jostain kolosta. Tietääkö joku? Do tell, please.