En sitten menny eilen pumppitunnille; pelkäsin nuhan olevan tulossa päälle. Siirsin varauksen sitten tälle päivälle; en menny tänäänkään:(
Olo on ollu aamusta asti niin laiska ja aikaansaamaton että vähän masentaa. Harmi sinänsä kun nyt ku jumppaan ei oo menoa ois enemmän aikaa graduntekoon (siihen mun sunnuntait on luvattu marraskuun loppuun saakka) eikä sekään oikein piristä. Olo on kyllä vieläkin vähän särkyinen, mutta nenä ei valu eikä kurkku ole kipeä, joten kai tämä on vain jotain hapenpuutetta. Pitänee kävellä pari korttelia kierrätyspisteeseen, sinne kun ois asiaa muutenki.

Ei pidä koko viikonloppua tuomita epäonnistuneeksi, koska lauantai oli ihan tehokas siivouspäivä ja illalla saatiin ommeltua neljät D:n housunlahkeet sopivan pitusiksi. Nyt voi sitten pitää niitä kaikkien kenkien kanssa eikä vain yksien jolloin lahkeet ei ennen laahanneet maata. Ennen kaikki kivoimmat kengät jäi käyttämättä sen takia että niiden kanssa pysty pitään vain yhtä paria farkkuja. Kiitos kaverille joka asuu lähietäisyydellä kun anto mun käyttää ompelukonettaan:) Oli harvinaisen mukava ompeluilta kun samalla saatiin puhuttua ummet ja lammet monista mieltä askarruttavista asioista.
Että ei sinänsä ole ollu huono vloppu, kunhan jotenkin sais mielen paremmaksi vielä ennen nukkumaanmenoaikaa. D pitää peli-iltaa kavereitten kanssa täällä meillä, joten minä siirryin koneineni tänne makkariin missä pitäis vielä löytää mukava kirjotusasento jotenkin. Kun pöytää tai tuolia ei ole... Lattialla meinaa pylly puutua, joten seuraavana testiin sitten sänky:) Kyllä tämä tästä, taidan hakea vähän teetä ja välipalaa jotta jaksan avata tuon pelottavaakin pelottavamman Word-tiedoston...

Ulkona on kamalan kaunis ilma ja syksy näyttää ihan parhaita puoliaan. Taitaa happihyppelu kutsua ennemmin kuin myöhemmin:)