Muistan vielä selvästi miten kaikki saman pihan lapset leikki keskenään ja kaikki tunsivat rivitalon pihapiirissä toisensa. Elettiin 80-lukua ja mekin asuttiin Oulun lähiössä rivitalon päätyhuoneistossa. Mulla oli suurin osa kavereista ihan siinä naapurissa, joten leikkikaveria ei tarttenu kaukaa hakea.

Pikakelataan vuoteen 2000 kun muutin kotoa pois ja opiskelija-asuntoon. Asuin samassa kämpässä 2 ja puoli vuotta, mutta ketään muuta en sieltä tuntenut kuin oman kämppiksen.
Sama homma portsassa asuessa, vaikka pihapiiri olikin idyllinen ja naapureita ei kovin montaa edes ollut, niin koskaan en heihin tutustunut. Harmittaa hiukan. Luultavasti täytyy vain peiliin katsoa jos syytä haluan etsiä. Jotenki vaan tuntuu epäluonnolliselta ruveta jutteleen niitä näitä tuntemattomien ihmisten kanssa. Ja toisaalta täytyy kyllä puolustukseni sanoa, että vaikea sitä on jutella niitä näitä ihmisten kanssa joihin ei koskaan pihalla törmää.
Vielä kerran muutin Turussa ollessani ja sama suunta jatkui. Siinä keskusta-asunnossa satuin sentään joskus samaan hissiin yläkerran naapurini kanssa, mutta eipä siitä koskaan mitään teeekutsuja kehkeytyny.

Kaikki on ollut pikkasen eri lailla muutettuani saman katon alle amerikkalaisen kanssa. Siitä on aina jutun juurta rappukäytävässä kun sattumalta tapaa jonkun. Kansalaisuudesta on helppo aloittaa, tai ihan vaan siitä että naapuri iloitsee kun pääsee puhumaan englantia jonkun kanssa. Näin kävi D:n ekassa Helsingin asunnossa kun seinänaapuri paljastuikin entisen Suomen presidentin miniäksi. (Sen kaljun jolla oli paksusankaset rillit:). )
Tämän mukavan naapurirouvan luona käytiin toissa kesänä jopa syntymäpäiväkutsuilla. Sellaiseen en ole tottunut, mutta mukavaa oli vaikka emme muita vieraita ollenkaan tuntenetkaan. Valitettavasti häneen emme ehtineet tutustua sen enempää kun muutimme nykyiseen kotiimme viime vuonna.

Tänään tapahtui sitten yllättäen jonkinlainen läpimurto! Saimme kutsun toisessa päässä taloa asuvan nuoren perheen luo, ja vietimme juuri tosi rattosan puolitoistatuntisen heidän luonaan iltateellä. Heillä on ihana 3kk vanha poika ja vaikuttavat tosi samanhenkisiltä ihmisiltä kuin mekin. Jutun juurta riitti asunnoista ja niitten kunnostamisesta ja tietty kaikesta muustakin.
Kivintä oli huomata, että samanlaisia mukavia hetkiä on varmasti luvassa tulevaisuudessakin vaikka lautapelien tai hyvän ruoan parissa. Jippijaijee:D
Halusin vain jakaa iloni tästä yllättävästä, mutta ah niin mukavasta tapaamisesta, ja toivon että näin kävisi muillekin!