Suomeksi tuo kai tarkoittaa lähinnä niskan venähdystä, mutta lääkäri selitti tarkasti niskan anatomiaa ja välilevyjä ja kaikkea, ja jotain siellä pääsi eilen aamulla nuljahtamaan paikoiltaan. Ei ole maanantaiaamun voittanutta!

Huonosti nukutun yön jälkeen radio herätti 6.35 ja ennen kuin sängystä nousin, käänsin päätäni D:n suuntaan ja samalla rusahti. Tuska oli kova ja sängystä nouseminen vaatikin monen minuutin henkisen valmistautumisen. Saman tien tuli sellanen olo, että paras olis lääkäriin lähtä, muttaku ei voi kun 10 on tärkeä palaveri jonka toinen osapuoli tulee Tampereelta asti, en millään voi perua. Tuskaisen ja itkuisen suihkun jälkeen saavuin töihin kello 8.10 ja sinnittelin parin tunnin palaverin läpi ja lähdin kotiin lepuuttamaan niskaani puoli 1. Työterveyslääkärille piti tehä erikseen reissu 15.30: tuloksena saikkua torstaihin asti ja resepti kipulääkkeelle ja lihasrelaksantille. Niillä mennään ja koitetaan olla iskussa taas torstaiaamuna.

Taidan siirtyä tästä koneelta kököttämästä sohvalle etsimään mahdollisimman mukavaa asentoa ja kaivaa mukaan pakkasesta jädeä, parasta lohturuokaa ever! Varsinkin ku D meille osti B&J törpöt eilen stockalta:) Ei muuta kun sarjoja ja leffoja loppuilta sitten, muutakaan ei voi kun lääkäri  kielsi lähtemästä kotoa minnekään.      
                                     1007208.jpg