Heräsin ensimmäistä kertaa elämässäni (ainakin muistaakseni) syntymäpäivääni junassa. Hyvänä puolena tässä voidaan pitää sitä, että olin töissä jo 7.10. Huonompana puolena taas alapuolellani kuorsannutta kanssamatkustajaa, jota kuuntelin pitkään ja hartaasti kun en itse saanu nukuttua.

Vaikka olen vuosia matkustanut yöjunalla, varsinkin Turku-Oulu -väliä opiskeluaikana, eikä ikinä ennen ole käynyt niin huono tuuri, että joku pitää mua hereillä tuntitolkulla. Yleensä nukun makuuvaunussa tosi hyvin; jotenkin se junan liike ja ne äänet auttavat rauhoittumaan. Siksipä viime yönä oli kaksinkertainen ketutus päällä: ketutti kun tiesi että maanantai menee ihan koomassa ja lisäksi ei saanu nauttia kunnon yöunista niin kuin junassa yleensä.

Yritin herättää kyseistä kanssamatkustajaa, mutta tökkimäni käsivarsi tuntu harvinaisen veltolta ja korina ei tauonnut lainkaan. Kun olin aikana huhuillut ja nykinyt hihasta, säpsähti nainen hereille ja onki tulpat korvistaan(!). Sain sanottua: "Voisitko millään kääntyä kyljelleen tai vatsalleen, kun en ole saanut ollenkaan nukuttua sun kuorsauksen takia?" Jotakin se mutisi vastaukseksi, ja ainakin seuraavat 10 min oli hiljaista. En sitten siinä ajassa ehtiny nukahtaa, joten enköhän taas löytäny itteni kuuntelemasta samaa kitarisakonserttoa. Tässä vaiheessa ärsytti jo aika lailla ja päädyin peittämään häiriöäänet suloisemmilla sävelillä; onneksi iPodissa oli virtaa.

Työpäivä meneekin sitten säästöliekillä ja iltaa odotellen. Aattelin, että josko korkattais vaikka punaviinipullo juhlan kunniaksi ja syötäs vähän carbonaraa illalliseksi. Milanon reissulta jäi sellainenkin oppi käteen :)