Kun vihdoinkin, monen vuoden haaveilemisen jälkeen, pääsin tutustumaan Isoon Omenaan meren tuolla puolen vuonna 2005, olin onnesta soikeana. Asiaa autto tietty rakastuminen D:hen, mutta olihan se kaupunkikin aika hieno. Enivei, piti kertomani, että siellä kuulin ekan kerran ihanaisen Gavin DeGraw'n musiikkia ja hankin hänen ekan levynsä heti samana keväänä kuunteluun. Tykkäsin kyllä mielettömästi siitä jo ekalla kuuntelukerralla, vaikka eihän kyseessä ole mikään kamalan erilainen singer-songwriter kuin muutkaan, mutta jollakin tavalla ainakin minua kovasti miellyttävä tyyppi :) Biisit on tarttuvia, ja sanoitukset tarpeeksi viehättäviä että niitä kestää kuunnella enemmänki ku kerran.

Vitsi kun tuli pitkä höpötys tuohon alkuun kun tarkotuksena oli vaan kertoa mitä kuuntelen juuri nyt: Gavinin uutta levyä joka ilmesty Suomessa eilen! Eka sinkku onkin soinu jo radiossa viikkotolkulla, mutta kyllä minä ainakin (joka en paljo nykyään radiota kuuntele) jaksan luukuttaa sitä vielä iPodiltakin. Sujuu tää kuvan(kämmäily)käsittelykin vähän mukavammin töissä kun Gavin lirkuttelee korvaan ;)

Ihan muuta mukavaa mitä on tässä sattunu, niin D hankki kuin hankkikin itelleen iPhonen kolhon kommunikaattorin tilalle. Tästä seuras sitte kivaa mulle, sillä eihän D enää iPod Touchiansa tartte kun puhelimessa on yhtä paljo tilaa musalle ku pelkässä soittimessaki (kai). Touch sai odottaa käyttöönottoa kyllä monta viikkoa, koska en halunnu ruveta kulettaan sitä laukussa kaiken muun ryönän keskellä ennen ku löytyy sopiva suojapussukka/kotelo soittimelle. Tällanen sitten tuli postissa muutama viikko takaperin:

1537583.jpg

Ihanan vaaleenpunanen ja vielä nahkaa, kyllä nyt kelpaa soitella ja kattoo videoita (työmatkat on sujunu hyvin sukkelaan ku rautatieasema-työ -välillä ehtii just kattoo yhen jakson Sinkkuelämää!)

Vielä pitää mainita yks ihana amerikkalainen juttu, tai oikeestaan hauska: 30 Rock. Kannattaa tsekata, tulee nyt Suomessa Subilta maanantaisin kello 20. Taidetaan olla ekan kauden puolivälissä jo menossa, mutta kyllä kärryille varmaan vielä pääsee. Jos tuntuu ekan jakson jälkeen ettei nappaa, niin suosittelen kattomaan vielä muutaman koska sarja vaan paranee sitä mukaa ku alkaa tuntemaan eri hahmot!

1537503.jpg

***

Vähän turhan hiljasta on ollu meikäläisen postailu viime aikoina, johtuu lähinnä työkiireistä (ei oo paljo luppoaikaa jos meinaa saaha hommat tehtyä), murheista Libbyn suhteen ja vetämättömästä olosta (siite/katupölyaika). Me ollaan nyt sitten tehty päätös, että annetaan Libby takasin eläinsuojeluyhdistykselle. On jo tässä vaiheessa selvää, että rohkaistuakseen Libby tarttee kissakaverin ja ehkä myös ulkoilumahdollisuuden, joista kumpaakaan me ei voida tällä hetkellä tarjota. Myöntävät yhdistykselläki että tekivät virheen kun antoivat näin aran kissan ainoaksi kissaksi. Nyt sitten vaan odotellaan millon tulevat seuraavan kerran sieltä Lahdesta tänne Helsinkiin jotta voivat hakea Libbyn pois. Tää asia surettaa mua ihan vietävästi, mutta toivon että Libby löytää uusia kissakavereita ja joku ihana ihminen adoptoi sen pian. Libby on kyllä mun mielestä kaikkein kaunein kissaneiti kaikista niistä kissoista joita yhdistyksellä nähtiin. Kyllähän jonkun muunkin on pakko ihastua siihen.

Ei me vaan voida pitää kissaa joka ei anna koskea; ei Libbyä voi ottaa mihinkään mukaan, ei voi viedä ulos kun ei saa pistettyä valjaita päälle, ei voi viedä eläinlääkäriin tarvittaessa kun ei saa kiinni. Mutta muuten Libby on kyllä leikkisä, utelias ja kovin puheliaskin, ja niin kovin nätti. Uskon että joku saa siitä vielä ihanan lemmikin, joku sellainen joka ei edes kaipaa sylikissaa tai jolla on jo muita kissoja joitten kanssa Libby pääsee leikkimään ja juttelemaan. Nyt rupee itkettään kun edes ajattelee tätä... Niin surullista :(