Kuinka monta nykyisen Suomen hallituksen ministeriä osaat luetella nimeltä? Eikä saa luntata netistä tai muualtakaan, vaan oman pään sisältä pitäisi vastauksen kummuta ;)

Minäpä kerron miten minun kävi: en muistanu ministereistä kuin kaksi eilen kun sitä tulkkauskoulutuksen soveltuvuuskokeessa multa kysyttiin. Vähänkö hävetti. Varsinkin kun kokeen jälkeen lounaalla tuli pienen miettimisen jälkeen mieleen ainakin 3 lisää!

Tästä voimme päätellä, etten ole täysin tyytyväinen eiliseen suoritukseeni, mutta kokeen seitsemästä osiosta ainakin 3 meni hienosti. Jospa ne loput neljäkin meni sitten jollain ihmeen kaupalla tarpeeksi hyvin. Kivaa oli se, että kaksi opettajaa joiden pelkäsin raadissa olevan eivät olleetkaan siellä! Tilalla oli lempienglanninopeni sekä tuttu ja mukava ranskanopettaja. Muiden raatilaisten nimet ei nyt jääneet siinä jännitystilassa mieleen, mutta yhteensä koko raadissa oli vain 6 ihmistä, mikä oli helpotus. Saamieni tietojen mukaan raadin koko olisi voinut olla jopa 10 henkeä!

Aion nyt koittaa olla ajattelematta koko koetta ennen ensi tiistaita, jolloin saan kuulla tulokset. Eihän niille enää mitään voi kuitenkaan.

***

Turun pikareissun paras puoli oli kyllä yökyläily Duussin luona. Aina yhtä ihana nähdä hyvää ystävää <3 Lisäksi pääsin testaamaan GH World Touria rumpujen takaa; tahtoo paukutella lisää! D on onneksi jo kovaa vauhtia puuhaamassa meillekin rumpuja ja WT:tä, joten eiköhän meidänki naapurit saa piakkoin ihastella semiamatöörien musisointia :) Niin, ja maanantaina ehdin ennen junalle menoa tutustua hieman Turun uusittuun Sokokseen,ja täytyy myöntää, että on tätä nykyä aikas hieno tavaratalo. Lisäksi kävin tietty täydentämässä teevarantojani taas iki-ihanassa Kauppahallissa. Tällä kertaa mukaan pääsivät Chai latte, Vilukissa ja Pukin pusu.