Olen ollut tänä vuonna kiltti, mutta pukki voi tietenkin olla asiasta toista mieltä. Ehkä tonttu on yllättänyt minut heikkona hetkenä (joita ei kyllä ole pahassa mielessä ollut muistaakseni tänä vuonna enempää kuin kaksi) ja laittanut ruksin väärään sarakkeeseen.

Mutta jos nyt kuitenkin oletetaan että Joulupukin saamat tiedot ovat oikeita, niin halusin kertoa mitä olisin toivonut jos olisin saanut pukille kirjeen postiin:

  • Kauniin haudutus-teekannun.
    Olen nyt reilut kaksi vuotta sinnitellyt ilman teekannua jossa vois hauduttaa teen. Varsinkin näin talvella tee lämmittää sekä mieltä että ruumista. Eva Solon takkiversio ois hieno.

2154723.jpg

Kuva: FinnishDesignShop

  • Pehmoiset villasukat.
    Itetekemät tai ostetut; ei väliä. Olisi ehkä joulun paras lahja. Muutama pari sukkia on kyllä kotona, mutta niin pahasti reikiintyneenä, että ne pitäisi päästää eläkkeelle.

2154786.jpg

Kuva: Helena-Talo

  • Lunta.
    Olisi kiva saada valkoista tänne eteläänki, jotta ois mukavampi palata joululomalta kotiin. Sais tupruttaa niinku sillon joku aika sitte.

2092125.jpg

  • Puhtaat valkeat lakanat.
    Liinavaatteet on meillä kaikki ikivanhoja; lisäksi ne on kaikki kirjavia, mistä syystä simppelit ja yksiväriset olis nyt pop. Kuten Finlaysonin Uni-lakanasetti.

2154724.jpg

Kuva: Finlayson

  • Matka jonnekin.
    Kuten vaikka kokemaan New York City keväällä. Voishan siellä vaikka juhlistaa D:n ja minun suhteen nelivuotispäivää :)

2154760.jpg

***

Ylihuomenna lähetään Ouluun, ja ens tiistaina yksi joulutoiveistani ainakin toteutuu, sillä sillon ajetaan koko konkkaronkka Rukalle = näkee vihdoin kunnolla lunta! Toiseksi viimeistä työpäivää viedään ja rupeaa jo jännittämään matkanteko kahde kissan kanssa...